perjantai 13. heinäkuuta 2012

Taloja, joissa tahtoisin asua

Olen räpsinyt viime päivinä kuvia Kuopion keskustassa sijaitsevista taloista, joissa voisin ihan mielelläni asua, jos tilaisuus tulisi. Näitä on useampikin, mutta tässä alkuun nyt pari. Kun selasin kuvia itse läpi, huomasin, että näissä kaikissa on jotain yhteistä, eli kaikki rakennukset ovat vanhoja kivitaloja, jotka kohoavat korkealle. Lisäksi ne sijaitsevat toisistaan suunnilleen kivenheiton päässä (ainakin, jos osaa heittää todella kovaa ja kauas).

Ensimmäinen näistä unelmieni asuinrakennuksista ei oikeastaan ole sellainen, vaan vanha tehdas, joka sijaitsee sataman laitamilla. Varmaa tietoa en löytänyt edes yleensä niin kaikkitietävästä Wikipediasta, mutta päättelisin rakennuksen liittyvän jollakin tavalla Lignell & Piispaseen.

En tiedä, onko rakennus tällä hetkellä jonkinlaisessa aktiivisessa käytössä, vai seisooko se tyhjillään, mutta muistelen, että joskus olisi keskusteltu siitä, että rakennus muutettaisiin asunnoiksi.  

G ja R voisivat viitata Gustav Raniniin
 Mikäli näin joskus tapahtuu, voisin varata rakennuksesta yhden pikkuosion itselleni, nimittäin tämän:

Sopivan pieni torni pienelle ihmiselle
Kuvitelkaa nyt itsenne istumassa tuonne torniin ja katselemassa Vänärin (Väinölänniemelle) yli! Olisi hauska päästä joskus katsomaan, millainen tuo pömpeli on sisältäpäin ja saisiko sen kätevästi muutettua kivaksi ullakkoasunnoksi. Siihen saakka täytyy ehkä vain jatkaa haaveilua ja haikeiden katseiden luomista yläilmoihin joka kerran, kun tuon rakennuksen ohittaa.

Seuraavaksi on vuorossa hieman perinteisempi asuinrakennus. Tämä kyseinen talo viehättää minua siksi, että se näyttää niin kovin arvokkaalta ja entisaikaiselta. Tulee sellainen olo, että kaikilla talon asukkailla on pakko olla katossaan lasinen kattokruunu ja salissaan (eli olohuoneessa) iso ruokapöytä, jonka ääreen kokoonnutaan sunnuntaipäivälliselle hienosti pukeutuneena. Lienenköhän katsonut vähän liikaa sen tyyppisiä sarjoja kuin "Kahden kerroksen väkeä"...


Porvariston hillittyä charmia
Tässä kyseisessä talossa minua viehättää myös sisäpihan puoli, joka näyttää vilkauksen itsestään myös ulkopuolisille.

Parvekkeita
Voi nuo parvekkeet!

Kivilinjalla ja torneilla jatketaan. Joku voisi kuvitella, että seuraavassa kohteessa minua viehättäisi väri, mutta ei suinkaan (vaikkei sekään niin kamalan paha ole).

Vaaleanpunainen on ihan kiva väri
Kuten huomata saattaa, myös tästä rakennuksesta löytyy tuollainen jännittävä pieni torni. Olen joskus iltasella talon ohi kulkiessani nähnyt, että tornissa palaa punainen valo, ja jäänyt miettimään, että mitä tarkoitusta varten torni on alunperin rakennettu. Lisäksi minua kiinnostaisi tietää, kuuluuko se alla olevaan asuntoon, vai onko se ihan oma kokonaisuutensa, jonne on oma sisäänkäynti ja kaikki.

Torni, jossa palaa öisin valo
Oli miten oli, voisin helposti kuvitella itseni asumaan myös tuonne.

Ja vielä viimeisenä ehkä se kaikkein ihanin talo.

Ihana, ihanampi, ihanin

Tämä nyt ei sinänsä näytä ehkä ensikatsomalta kovin erikoiselta rakennukselta, varsinkaan tästä kuvakulmasta kasottuna. Jos olisin ollut fiksu, olisin ottanut kuvan myös toisesta suunnasta, jotta ihastelemani asia olisi käynyt paremmin ilmi. Rakennuksessa on siis erikoista se, että ylin kerros on ainakin ulkoapäin katsottuna ihan oma pömpelinsä, eli eräänlainen oma torni sekin. Oma kattohuoneisto ilman seinänaapureita vanhassa kivitalossa keskustassa. Kuinka hienoa olisi se! Jos joskus voitan lotossa, aion kyllä käydä kysymässä, olisiko omistajilla kenties myyntihaluja...



Ja siinäpä ne sitten olivat. Kuten huomasitte, mukaan ei eksynyt yhtään omakotitaloa. Ehkä käyn jonain synkkänä yönä kuvailemassa vähän Rönöä ja kaikkia niitä ihania taloja, joita sieltä löytyy. Tai sitten en. Taidan olla kuitenkin enemmän kerrostaloihmisiä.

Peace man,

Helmi

  


2 kommenttia:

  1. Vaaleanpunaisessa talossa (tunnetaan myös Ilmarisen talona) asuneena - torni ei kuulu kenenkään asuntoon, se on vähän-niinku osa vinttiä. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tiedosta, nyt ei tarvitse tätäkään asiaa enää miettiä :)

    VastaaPoista